Noniin, nyt se siis alkaa. Huomenna (ma 03.02.12) olisi tarkoitus aloittaa taas se joka vuotuinen "kesäkunnon" hakeminen. Tavoitteena olisi, että kesäkuun ekana päivänä paino olisi tippunut alle 80 kilon ja lihasmassakin olisi kasvanut. Mitenkä sitten olen ajatellut päästä tavoitteisiin? Pyrin käymään 3x viikossa salilla jonka jälkeen käyn uimassa. Sali-ohjelmaa en ole vielä kerinnyt tekemään mutta uimista salin jälkeen olen ajatellut noin 30-40 min. Ruokavalionkin aion pistää uusiksi, herkut jää pois ja kaloreitakin koitan laskeskella minkä jakselen.
Sitten vähän minusta. Olen aina tykännyt urheilusta ja olenkin harrastanut melkein joka lajia mitä täälläpäin voi harrastaa. Siitä huolimatta en ikinä ole ollut sieltä hoikimmasta päästä, vaan aina on vähän ylimääräistä ollut, muttei ikinä niin paljoa että olisi läskiksi haukuttu tai muuta. No tossa muutama vuosi sitten tuli muutettua omilleen intin jälkeen ja elämäntavat muuttuivat vähä huonommiksi ja ylimääräistä alkoi kertyä mahan ympärille. Jonkin ajan päästä otinkin itseäni niskasta kiinni ja aloitin salilla käymisen. Kävin salilla noin 3x viikossa kaverin kanssa, mutta ruokavalio oli niin huono, ettei se ainakaan laihduttanut. Sitten 2010 jouluna aloitin VHH kuurin eli vähä hiilihydraattisen ruokavalion ja kesäksi olinkin laihduttanut 14 kiloa. Oli hienoa kun muutkin alkoivat huomautella kuinka olin laihtunut reippaasti. Siinä sitten kesän aikana tapasin kivan tytön jonka kanssa vieläkin seurustelen. Alku huumassa jäikin sitten saleilu ja VHH-kuuri pois ja sitä ylimääräistä alkoi taas kertyä vyötärön ympärille. Kaikkia kiloja, jotka laihdutin karppaamalla en ole onneksi saanut takaisin ja nyt olen taas aloittanut salilla käymisen.
Mistä sitten aion tässä blogissa kirjoitella? Luulen että kirjoittelen tänne aina päivityksiä että miten tämä rupeamani sujuu ja jotain tuloksia. Lisäksi aion päivitellä aina ruoka-annoksista, lisä ravinteista ja kaikesta tämmöisestä. Aloitin mm. creatiini kuurin ja nyt on tankkaus vaihe ja ensimmäinen ylläpito viikko käyty läpi. mm tästä päivittelen, että miten toimii minulla ja niin edespäin. Bloggaamisesta minulla ei ole hajuakaan ja teenkin tätä ihan huvikseni. Katsotaan mitä tästä kehittyy ja kuinka kauan jaksan kirjoitella.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti